Perusterveydenhuollon hoitoonpääsy on vaalien kuuma peruna. Kaikki ehdokkaat lienevät samaa mieltä siitä, että hoitoon on päästävä, kun hoitoa tarvitsee. Erot nousevat esiin, kun arvioidaan, kuinka nopeasti ja millä perustein.

Oma näkemykseni on, että julkisella puolella arvion hoidontarpeesta ja sen kiireellisyydestä pitäisi tulla ammattilaiselta asiakasta ja tarvittaessa omaisia kuullen. Perusterveydenhuollon jonoja on syytä lyhentää esim. Länsi-Uudellamaalla, jossa ns. T3-aika eli kolmas vapaa kiireetön aika lääkärille oli esim. monilla Espoon terveysasemilla vuonna 2021 90 päivän odotuksen päässä. Tämä on pitkä aika odottaa mietityttävän, lääkärin arviota vaativan vaivan kanssa.

Tavoitteen asetanta tulee kuitenkin miettiä kuntoon. Jonoja ei ole tarve nollata eikä edelleenkään kaikkien vaivojen kanssa ole tarve nähdä lääkäriä. Kummankaan tavoittelu ei ole vaikuttavaa yhteisten voimavarojen käyttöä. Myös perusterveydenhuollon 7 päivän kiireettömän hoidon hoitotakuuta tulisi mielestäni tarkastella kriittisesti.

Hoitotakuun ideana on, että hoidon tarpeen arvion jälkeen hoitoon pääsee 7 päivän sisällä – riippumatta siitä vaatiiko hoidon kiireellisyys lääkärikäyntiä juuri viikon sisällä. Kaikki potilaat eivät tätä tarvitse. Osa on aidosti kiireettömiä, mutta heidät tulisi kuitenkin jossain kohtaa lääkärin tavata. Laki vaatisi näiden potilaiden priorisoimista ajanvarauksessa, jonka tehtävänä on myös pitää huoli, että jo käynnistetyt hoidot saatetaan maaliin, kroonikoiden kontrollit hoidetaan ajallaan eivätkä käynnissä olevat hoidot pitkity. Pahimmillaan pelkään, että hyvää tarkoittava laki sitoo ammattilaisten käsiä ja johtaa sakkaavan järjestelmän osaoptimoitiin: priorisoidaan jonoja ja hoitojen aloittamista hoidettujen potilaiden sijaan. (Kertaluokkaa pahemmassa tilanteessa karsitaan vielä hoidontarpeen arviosta resurssia, jottei hoitoa odottavia pääse kertymään.)

Käynnissä olevassa, massiivisessa uudistuksessa toivoisin lainsäätäjiltä hoitoonpääsyn kohdalla malttia. Kun kädessä on vasara, moni asia näyttää naulalta. Lainsäädännön tulisi kuitenkin olla viimeisiä keinoja ratkaista aidosti monimutkaista ongelmaa. Laki ei kannusta oikeaan suuntaan vaan potkii siihen kirjattuun suuntaan.

Hoitoonpääsyä voidaan ja tulee kuitenkin kehittää. Ratkaisuja onneksi myös löytyy ja niitä on implementoitu hyvin tuloksin yksityisellä sektorilla, YTHS:llä ja julkisella puolella ympäri Suomea. Esimerkiksi sähköisillä palvelukanavilla ja ratkaisuilla voimme nopeuttaa helppojen potilastapausten hoitoa ja rauhoittaa ammattilaisten työtä. Hoidon jatkuvuutta parantamalla esim. omahoitajamallilla tai hammaslääkärien vaihtuvuutta vähentämällä voimme taas vähentää turhia palvelukäyntejä ja tehostaa ajankäyttöä, kun potilaan tilanne ja hoitosuunnitelma on jo ammattilaiselle tuttu. Yksityisiä toimijoita tulee myös hyödyntää jonojen purussa erityisesti nyt pian kahden koronavuoden jälkeen. Emme voi vain lisätä vaatimuksia ja jatkuvasti vaatia terveydenhuollon työntekijöitämme venymään.

Jonoja on lyhennettävä tekemällä asioita fiksummin tai tarvittaessa hankkimalla apuja. Samalla ammattilaisille tulee kuitenkin jättää eväitä arkityönsä priorisointiin. Siksi ratkaisut, ei lainsäädäntö, edellä hoitoonpääsyn kohdalla.

Kirjoitus on julkaistu alunperin Facebookissa.