Annu Nieminen kiteyttää HS-kolumnissaan johtajuudesta jotain mitä olen itse miettinyt koko tämän vuoden eri asioiden yhteydessä osaamatta sitä kuitenkaan sanoittaa. Hyvä johtaminen, niin yritysten, julkisyhteisöjen, valtion kuin yksilön itsensäkin, edellyttää tärkeiden asioiden välillä priorisoimista: mitä tehdään hyvin, mitä riittävän hyvin ja mitä ei tehdä ollenkaan.

Minusta tuntuu, että tämän asian unohtuminen selittää osin niin yleistä ihmisten uupumuksen lisääntymistä kuin laajempaa hyvinvointivaltion kriisiytymistä (menot ja tehtäväkenttä paisuvat vaikka palvelutaso rapautuu). Nykypäivänä olemme erittäin tietoisia siitä, mitä kaikkea pitäisi tehdä ottamatta huomioon, mitä realistisesti pystymme tekemään. Poliittisessa keskustelussa tärkeiden asioiden “unohtamista” käytetään jopa aktiivisesti lyömäaseena ja vastapuolen demonisointiin. Tosiasia kuitenkin on, että tekemättä jättäminen tai riittävän tason löytäminen mahdollistaa tärkeimpien asioiden hyvin tekemisen. Eri asioiden painottaminen tässä arviossa ei myöskään tarkoita, etteikö toisten korkeammalle nostamia näkökulmia pidettäisi tärkeinä. (Olisiko tämän sisäistämisessä siemen mielekkäämpään poliittiseen debattiin?)

Sotessa heikko johtaminen on järjestelmätason kysymys. Kuten Klaus Nyblin ja Samuli Saarni hyvin ovat tiivistäneet: sote-sektorilla lainsäädännön kansalaisille “takaama” palvelutaso on jo kauan sitten erkaantunut siitä, mikä on väestötasolla julkisin varoin tarjottavissa. Tämä näkyy välttämättömänä (ja eriarvoistavana) piilopriorisointina, joka pahimmillaan, valuessaan yksittäisten ammattilaisten pöydälle, uuvuttaa osaavat työntekijät. Tarvittaisiin yksiköiden johtajilta, hyvinvointialueiden päättäjiltä sekä eduskunnalta selkärankaa päättää tärkeiden asioiden välillä. Uusien velvoitteiden lisäämisen sijaan tarvittaisiin keskustelua siitä, mitä ihan oikeasti halutaan tapahtuvan ja miten sinne päästään.

Palvelujen kehittämisen näkökulmasta hyvä johtaminen olisi tärkeää myös erilaisten (kansallisten) ohjeistusten laatijoille. Kun tehdään esim. toimenpidesuosituksia tai ohjeita yksittäisille ryhmittymille (vanhempainvapaalta mieleen nousee pienten lasten vanhemmat), olisi hienoa pitkien listojen lisäksi avata, miten eri suosituksia voisi olla hyvä soveltaa: onko niillä jotain hierarkiaa tai onko joitain tilanteita joissa ne voi yksinkertaisesti heittää romukoppaan? Näin tuettaisiin myös heikompia muiden ja itsensä johtajia ja mahdollisesti vähennettäisiin turhia paineita niin työyhteisöiltä kuin yksilöiltä.

Kirjoitus on julkaistu alunperin LinkedInissä.