EMMI HAKULINEN

Aluevaaliehdokas 2245, kokoomus, Länsi-Uusimaa

Author: Emmi Hakulinen

  • 295 kertaa kiitos luottamuksesta! 

    Näissä aluevaaleissa äänimäärä ei riittänyt valtuustoon ja olo on nyt yhden yön valvomisen jälkeen samaan aikaan sekä kiitollinen että pettynyt. Kiitollinen jokaiselle äänestäneelle siitä, että nämä ovat antaneet oman äänensä näissä vaaleissa juuri sotepe-kysymyksistä motivoituneelle asiantuntevalle vaihtoehdolle, sekä kuluneen reilun kolmen vuoden matkasta nykyisessä valtuustossa ja mahdollisuuksista oppia uutta ja samalla palvella oman hyvinvointialueen päätöksentekoa omalla osaamisella. Pettynyt siitä, ettei tällainen vaihtoehto uudenlaisessa tuplavaaliasetelmassa kantanut pidemmälle. Tästä muutama oppi / johtopäätös vastaavanlaista kampanjaa pohtivalle sekä vaalijärjestelmän toiminnasta kiinnostuneelle (huom. kahden aluevaalin ja yhden yön syväanalyysin pohjalta) alla.

    Mitä olisi siis pitänyt tehdä toisin, jotta äänimäärä olisi lisääntynyt edelliskerrasta ja vienyt valtuustoon eikä laskenut kuten tällä kertaa kävi?

    Tiivistän keskeisimmät havaintoni vaalituloksesta tuplavaaliasetelmaan sekä jalkatyön merkitykseen. 

    Länsi-Uudenmaan kokoomusryhmä odotetusti pieneni samalla kun Espoon valtuustoryhmä piti paikkamääränsä. Aluevaltuustoryhmästä tippui ensimmäisissä aluevaaleissa sinne nousseita sote-osaajia ja tilalle nousi käytännössä hyviä kuntavaalikampanjoita vetäneitä ehdokkaita tilalle. Nopealla laskennalla valtuustoon meni läpi ainoastaan yksi ehdokas, joka olisi ollut ehdolla vain aluevaaleissa. Hän oli kokenut lääkäri ja aluehallituksen jäsen. Muut läpimenijät olivat ehdolla myös omissa kunnissaan ja menivät niissä myös kunnallisvaltuustoon. Katsoen myös varasijoille nousseiden listaa, on vedettävissä johtopäätös, että valtaosa äänestäjistä on äänestänyt samaa henkilöä kunta- ja aluevaaleissa. Kun on seurannut alkuvuoden ehdokkaiden kampanjoita, on myös havaittavissa, että tässä aluevaltuusto on luultavasti kärsinyt enemmän asetelmasta osaamisen tippumisella kuin kunnanvaltuusto, koska läpimenijöiden kampanjat ovat kohdentuneet vahvemmin kunnallispuolen teemoille. 

    Tuplavaaliasetelman haastavuus aluevaaliehdokkaalle oli odotettavissa mutta samalla myös sellainen, jota oli vaikea arvioida valistuneesti etukäteen. Halusinhan itsekin äänestää osaavaa ja motivoitunutta tyyppiä erikseen aluetasolle – siksi lähdin jälleen ehdolle. 

    Eniten kampanjan aikana pääsi yllättämään, kuinka olemattomia puolueiden ja isojen medioiden nostot olivat vaalinsa valinneista ehdokkaista. Keskustelu keskittyi kansanedustajien ehdolle asettumisten uutisoinnille, mutta muuten oletuksena tuntui olevan, että ehdokkaat ovat ehdolla molemmissa vaaleissa eikä äänestäjälle tarvitse tehdä aktiivisesti näkyväksi vaihtoehtoja, joissa ehdokas on jo itse valikoinut valtuustopaikkojen välillä esim. vaalikoneiden profiileissa. Käytännössä tämä johtaa asetelmaan, jossa läpimenijät ovat pääosin tuplaehdokkaita, joista valtaosa keskittyy joko kunnallistason kysymyksiin tai aluetason kysymyksiin, mutta molemmille tasoille päätyy useampia “rivivaltuutettuja”, jotka eivät tuo merkittävää lisää itse valtuustotyöhön, mutta vievät kyllä paikan potentiaalisesti osaavammilta ja motivoituneemmilta ehdokkailta listalla. Kun näissä vaaleissa oli kyse niinkin tärkeästä ja haastavasta kokonaisuudesta kuin sotesta, kuvio harmittaa ihan kansalaisena. Tämän jälkeen on myös helpommin perusteltavissa erillisen aluevaalin poistaminen jollakin aikavälillä.

    Toinen tärkeä nosto liittyy jalkatyöhön. Osaaminen ja hyvä jo tehty työ ei tavoita äänestäjiä jos siitä ei ole riittävästi äänestäjille kertomassa. Oman puolueeni läpimenneet ehdokkaat tekivät merkittävät kampanjat niin ajankäytöllisesti kuin vaalibudjettienkin kannalta ja monella oli suoranainen tiimi työn tukena. Itse vedin kampanjan yksin viimeisellä raskauskolmanneksella ja skippasin tästä johtuen turuilla ja toreilla pyörimisen sekä perinteisen flaikutuksen, koska olin epävarma sen merkityksestä viime vaalien jälkeen. Samalla en ehtinyt kirjoittaa ja somemarkkinoida yhtä pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti kuin edellisvaaleissa, joten viestintä kohdentui liikaa omalle olemassaolevalle verkostolle (staattisin kuvin ja tekstein) eikä saavuttanut riittävässä määrin muita äänestäjiä. Jälkikäteen ajateltuna erityisesti ajankäytöllinen panostus, huomioiden tuplavaaliasetelman, oli täysin riittämätön läpipääsyyn vaadittavien äänimäärien saavuttamiseen kevätvaaleissa, joissa läpimenneet ehdokkaat kohtasivat potentiaalisia äänestäjiä aamuin ja viikonloppuisin viikkojen ajan.

    Omalta osaltani vaalitulos selkeyttää osin asioita eikä työ soten parissa lopu. Edessä on vielä yksi lautakuntakokous ja sen jälkeen pyhitän loppuvuoden vanhempainvapaalle. Tammikuussa 2026 päivätyö soten parissa jatkuu – pitkästä aikaa kehittämisen lisäksi tutkijakulmalla. Isossa kuvassa kiitollisena odotan jo innolla tulevaa!

  • Ehdolla Länsi-Uudenmaan aluevaltuustoon

    2.-13.4.2025 käydään aluevaalit, joissa valitaan uudet henkilöt aluevaltuustoihin päättämään yhteisistä sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluistamme. Olen ehdolla Länsi-Uudenmaan aluevaltuustoon jatkaakseni aktiivista työtäni vaikuttavien palvelujen, tietoon perustuvan päätöksenteon ja järkevien prosessien eteen.

    Länsi-Uudellamaalla päätöksenteko kattaa n. 0,5 milj. asukkaan palvelut ja n. 10 000 henkilöä työllistävän organisaation palvelutuotannon. Toimintaa ohjaava rahoitus ja lainsäädäntö tulevat valtiolta, joten valtuuston haastavana tehtävänä on määrittää oman alueen näkökulmasta, miten kokonaisuuksia priorisoidaan ja miten esim. alueen omaa palveluverkkoa, -tuotantoa ja -järjestämistä kehitetään. Päätöksenteko edellyttää asiantuntemusta ja motivaatiota, joita minulta löytyy sote-kysymyksiin keskittyneenä diplomi-insinöörinä ja projektipäällikkönä sekä alueen Kirkkonummella syntyneenä ja Espooseen kotiutuneena asukkaana ja pienten lasten äitinä.

    Länsi-Uudellamaalla on valtavasta organisaatiouudistuksesta huolimatta päästy hyvään vauhtiin palvelujen uudistamisessa. Työtä kuitenkin riittää ja se vaatii kirittäjiä. Kuluneella valtuustokaudella olen toiminut varavaltuutettuna ja Tulevaisuus ja kehittäminen -lautakunnan varsinaisena jäsenenä ja näissä rooleissa mm.:

    • Sanonut ei Apotille lautakuntajäsenenä puolustaen ammattilaistemme työskentelyolosuhteita ja hyvinvointialueen järkevämpää rahankäyttöä.
    • Lobannut hallitusneuvottelujen alla toisiolain uudistamisen tarvetta ja näin pyrkinyt parantamaan tutkimuksen ja tiedolla johtamisen edellytyksiä niin Länsi-Uudellamaalla kuin kansallisesti sote-kentällä.
    • Nostanut esiin perusterveydenhuollon ja suunterveydenhuollon kiireettömän hoidon ajanvarauksen ongelmia niin asukkaiden kuin tiedolla johtamisen näkökulmasta ja vaatinut konkreettisia muutoksia ns. ajanvarauslottoon, jossa aikoja on saanut, kun on onnistunut soittamaan oikealla hetkellä eikä alkuperäisen yhteydenoton ajankohdan ja jonoon asettumisen perusteella.

    Tulevalla kaudella haluan jatkaa työtä niin isompien linjojen päätöksenteossa kuin arjen ongelmakohtien esiintuomisessa ja ratkomisessa. Isona painopisteen muutoksena tulee olla fokuksen siirto talouden tasapainotuksesta palvelujen asiakaslähtöisyyden lisääntymiseen sekä esim. terveyspalveluissa hoidon jatkuvuuden paranemiseen.

    Päätöksentekijänä olen asiakeskeinen, saan suuni auki ja pyrin keskittymään tavoitteisiin, toimintaedellytyksiin ja siihen, miltä palveluiden järjestäminen asukkaan ja rivitason ammattilaisen näkökulmasta vaikuttaa, ja jättämään käytännön ratkaisujen suunnittelun ammattilaisille, kun saman tavoitteen saavuttamiseen on monta reittiä. Haluan keskittyä nimenomaan aluevaltuuston päätettävissä oleviin kysymyksiin enkä hae samaan aikaan päätöksentekijäksi kaupunginvaltuustoon.

    Minua voi äänestää violetilla lipukkeella numerolla 2245. Muistathan myös suositella minua potentiaalisena ehdokkaana länsiuusimaalaisille tutuillesi!

    – Emmi (2245, kokoomus, Länsi-Uusimaa)

  • Miten palautamme luottamuksen hyvinvointialueen palveluihin?

    Tätä pohdittiin tänään LUVN aluevaltuuston seminaarissa ministerin alustuksen, virkahenkilöiden tilannekatsausten ja kansainvälisten esimerkkien evästäminä. Arjen hyvää perustyötä ja hienoja kehittämishankkeita tulee tuoda esiin, mutta samalla tärkeää on, että palvelutuotannon ongelmiin suhtaudutaan vakavasti ja ratkotaan tosissaan.

    Luottamuksen kannalta nostin seminaarin yleiskeskustelussa tärkeänä, että asukkaat voivat luottaa, että he saavat palvelua tarpeensa mukaisesti priorisoituna ja oikeudenmukaisesti. Nykyinen toimintamalli esim. kiireettömien aikojen varauksessa peruspalveluissa ei tätä tällä hetkellä toteuta ja näyttäytyy asukkaille epäoikeudenmukaisena. Jonoon ei oteta välttämättä ollenkaan yhteydenoton kohdalla vaan vastataan “ei-oolla” (esimerkki suunterveydenhuollosta) ja jos jonossa on, aikaa ei silti saa välttämättä jonoon asettamisjärjestyksessä (esimerkki neuvolan ikäkausitarkastuksista). Nämä tilanteet nakertavat luottamusta julkiseen palvelujärjestelmään ja ovat täysin ratkottavissa parantaen palvelukokemusta ja tätä kautta luottamusta merkittävällä osalla alueemme väestöä.

    Luottamus on tärkeä teema myös suhteessa osaaviin sote-ammattilaisiin. KV-esimerkkien (Norjan omalääkärimalli, Ruotsin Praktikertjänst) jälkeen oli pohdittava: mihin korkeasti koulutettujen ammattilaisten autonomia on unohtunut suomalaisen järjestelmän kehityksessä? Nykymallin isona trendinä kun näyttäytyy olevan mikromanageeraus niin hyvinvointialueiden sisällä kuin valtion tasolla. LUVNissa kysymykseen pyritään vastaamaan osin ammatinharjoittaja-pilotilla, mutta omana toiveenani on, että autonomiaa (ja potilaiden hoidon jatkuvuutta) lisääviin toimiin panostetaan läpi palvelutuotantomme.

    Kirjoitus on julkaistu alunperin LinkedIn-postauksena.

  • Laaturekisterien vertaiskehittämispäivä – katse tavoitteisiin

    “Ei rakastuta keinoihin vaan tavoitteisiin”, kiteytti Aapo Tahkola THL:n Laaturekisterien vertaiskehittämispäivässä Oulussa.

    Kehittäjänä ja sivutoimisena päätöksentekijänä tätä ei voi mielestäni koskaan muistuttaa itselleen liikaa. Keinot ovat tärkeitä, mutta suunta on vielä tärkeämpi, kun toimintaa kehitetään ja ohjataan. Suunta kun usein puuttuu tai se jätetään epäselväksi, jolloin kehittäminenkin jää epämääräiseksi asioiden edistämiseksi, josta saatetaan “oppia paljon” saamatta kuitenkaan konkreettista muutosta aikaiseksi.

    Omana konkreettisena toiveenani on, että isojen kansansairauksien osalta (aloittaen diabeteksesta) laaturekisterien indikaattorien kehitystä seurataan hyvinvointialueilla tulevaisuudessa poliittista johtoa myöten. Jos LDL-arvot ovat viestinnällisesti väärä formaatti, vältetyt sydän- ja aivoinfarktit euroineen toivottavasti herättelevät myös päättäjiä ennaltaehkäisyn merkitykseen (huomioiden, että siihenkin käytettävät resurssit ovat rajalliset, ja kohdennettava oikein – tietoon pohjautuen ja ammattilaisten toimesta).

    Kiitos THL Laaturekisterit ajatuksia herättävästä päivästä ja kohtaamisista!


    Alkuperäinen kirjoitus julkaistu LinkedInissä.

  • Oppeja Iso-Britannian terveydenhuollon laadun mittaamisesta

    Osallistuin keskiviikkona THL:n vuotuiseen laaturekisterifoorumiin. Osallistujia oli vähemmän paikan päällä kuin kaksi vuotta sitten, mutta ohjelma oli stimuloivaa ja sekä mittaamisesta että johtamisesta kiinnostuneelle erittäin antoisaa.

    Muistivihko täyttyi päivän aikana hyvistä esimerkeistä ja näkökulmista, mutta erityisesti haluan nostaa Bruce Guthrien esityksen, jossa hän avasi Iso-Britannian Quality and Outcomes Frameworkin (QoF) pay-for-performance (P4P) kokemuksia. Muistipaikalle jäi vahva viesti harkinnan tärkeydestä insentiivien käytössä yhdistettynä mittaamiseen. Vain pientä osaa terveydenhuollon kokonaisuudesta on mahdollista mitata (QoF:in arvioidaan mitanneen korkeintaan 15 % yleislääkäreiden vastaanottotoiminnasta), mielekäs mittaaminen on silloinkin vaativaa ja riskeinä on, että insentiivien myötä toiminta ohjautuu pois ei-mitattavista tärkeistä asioista mitattaviin asioihin ja ammattilaisten sisäinen motivaatio kärsii (joka ennen insentiivejä ohjasi tekemistä luonnollisen kehityksen käyrällä).

    Tiivistäen:
    – ”Stop beating professionals with a stick about things you can’t measure”. Ongelmalliseen toimintaan on tärkeää puuttua, mutta ei monia muita samalla rankaisten tai sillä turhaan uhkaillen. Näin suututetaan vain turhaan hyvät tekijät. Jos keppiä halutaan käyttää, sitä on turvallisempaa kohdentaa ylemmälle taholle organisaatiossa.
    – “If you can’t measure it, you can’t manage it” on puppua ja väärin Walter Demingia lainattu. Oikea lainaus on ”It is wrong to suppose that if you can’t measure it, you can’t manage it – a costly myth”.
    – Laadun mittaaminen on itsessään arvokasta. Haastavaksi homma muuttuu, jos mittareita hyödynnetään insentiivimekanismin pohjana.

    Tilaisuudesta jäi paljon sulateltavaa, kun miettii, miten laadun ja vaikuttavuuden mittaamista hyödynnetään tulevaisuudessa. Miten laaditaan relevantteja mittareita ja valjastetaan ammattilaisten sisäinen motivaatio – kehityksen primus motor – käyttöön? Mitä riskejä liittyy lisääntyvään vaatimukseen vaikuttavuustiedon tuottamisesta ja hyödyntämisestä ja miten näitä riskejä voisi taklata?

    Mitä ajatuksia aihe herättää?

    Kirjoitus on julkaistu alunperin LinkedInissä.

  • LUVN sanoi ei Apotille

    Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue päätti edetä potilas- ja asiakastietojärjestelmäratkaisussa kilpailutukseen. Apottia ei siis tule.

    Päätös tehtiin maanantaina aluehallituksen kokouksessa ja sen pohjana oli sekä virkajohdon suositus että tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan yksimielinen lausunto kilpailutuksen puolesta. Taustalla oli keväällä ja kesällä toteutettu laaja selvitystyö, jossa kuultiin sekä eri tietojärjestelmätoimittajia markkinakartoituksen kautta että henkilöstöä hyvinvointialueen oman käytettävyystutkimuksen myötä. Selvitykset nähneenä olen ollut erittäin tyytyväinen sekä päätöksen valmisteluun että tehtyyn päätökseen. Päätöstä ei ole tehty vain mielikuvien pohjalta vaan kattavaan vertailutietoon nojaten ja ammattilaisiamme kuullen. Nämä eivät ole antaneet päättäjille muuta loogista vaihtoehtoa kuin sanoa ”vahva ei” Apotille.

    Moni on ollut huolissaan järjestelmäkentän pirstaloitumisesta Uudellamaalla ja kansallisestikin. Itse koen, että on suomalaisten sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten etu, että meillä on markkinoilla useampia vaihtoehtoja tarjolla (sekä yksityisiä että inhouse-ratkaisuja). Kilpailulla on tapana tehdä hyvää sekä laadullisen kehityksen että kustannuskehityksen näkökulmista, kannustaen positiiviseen erottumiseen ominaisuuksien osalta ja pitämään kustannukset aisoissa. Tavoitteena tulisikin yhden kansallisen järjestelmän sijaan olla, että tiedot liikkuvat järjestelmärajojen yli, riippumatta järjestelmätoimittajista. Tätä edistetään onneksi jo kansallisesti mm. THL:n tiedonhallinnan ohjauksen kautta.

    Seuraavana askeleena on kilpailutus ja sen strategisten askelmerkkien asettaminen. Omalta osaltani toivon, että mammutin sijaan tunnistetaan keskeiset kilpailutettavat kokonaisuudet ja ollaan valmiita tarvittaessa pilkkomaan pakettia osakokonaisuuksiin. On tärkeää, että kustannusten lisäksi järjestelmien ominaisuudet ja käytettävyys pidetään kilpailutuskriteereissä vahvasti mukana. Samalla toivon, että mahdollistuisi myös pienempien toimijoiden kilpailuun osallistuminen. Näillä voi olla vahvemmat insentiivit pitää oma palasensa ns. mintissä kuin valtavalla toimijalla, joka toimittaa koko roskan. (Tämän todettuani, olen jälleen iloinen, että emme päädy Apottiin, joka oli alun alkaenkin liian suuren kokonaisuuden kilpailutuksen tulos.)

    Kirjoitus on julkaistu alunperin Facebook-sivullani.

  • APTJ-ratkaisu tulossa käsittelyyn Tulevaisuus ja kehittäminen -lautakunnassa

    LUVN:n Tulevaisuus ja kehittäminen -lautakunta käy torstain 8.6.2023 ylimääräisessä kokouksessaan lähetekeskustelun asiakas- ja potilastietojärjestelmäratkaisujen vaihtoehtoja koskien. Tavoitteena on nykyisten 11 APTJ-järjestelmän harmonisointi. Miten harmonisointi toteutetaan ja miten asiasta päätetään on tärkeää toimivan lopputuloksen kannalta. 

    Isona kysymyksenä heti alkuun on, valitsemmeko hyvinvointialueella kokonaisratkaisuksi Apotin vai lähdemme kilpailutukseen ja/tai etsimään muuta ratkaisua (esim. ESKO, jolle tulossa ratkaisu myös PTH-puolelle).

    Nyt on erittäin tärkeä aika vaikuttaa, mutta myös kuulla näkemyksiä aiheeseen liittyen. Itse suhtaudun kriittisesti Apottiin, mutta kuulen edelleen mielelläni näkemyksiä sekä puolesta että vastaan sekä sen että muiden vaihtoehtojen osalta.

    Jos päätös koskettaa sinua tai omaat aiheesta kokemusta tai näkemystä, ole minuun rohkeasti yhteydessä. 

    Käytännön tasolla ratkaisu koskettaa sekä alueemme ammattilaisia että asukkaita palvelujen käyttäjinä ja veronmaksajina.

    Kirjoitus on julkaistu alunperin Instagramissa.

  • Liikkumattomuuden trendi tulee kääntää

    Olympiakomitean Petri Keskitalo kiteytti tänään hyvin Vaikuttavuusseura ry:n webinaarissa, miksi lasten ja nuorten liikkumisen lisäämisen tulisi olla kaikkien agendalla kevään eduskuntavaaleissa sekä laajemmin hyvinvointialueilla, kunnissa, kouluissa ja perheissä: “Aikuisilla on vastuu varmistaa, että jokaisella lapsella on mahdollisuus kasvaa terveeksi aikuiseksi.”

    Liikkumattomuuden trendi on nykyisellään hälyttävällä tasolla. UKK-instituutin arvioiden mukaan liikkumattomuuden kustannukset ylittävät nykyisellään yli 3 miljardia vuositasolla. Samalla Move-mittauksista nähdään, että koululaisten fyysinen toimintakyky on huolestuttavalla tasolla. Vielä 4-6-vuotiaat lapset liikkuvat määrällisesti riittävästi (95% vähintään 3h päivässä), mutta kouluun siirryttäessä aktiivisuus vähenee ja päivittäiset askelmäärät tippuvat kunnes lukioiässä ovat alimmillaan ennen vanhuutta (70v+). Tilanne ei ole kestävä tulevaisuuden sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän saati laajemmin yhteiskunnan kantokyvyn kannalta.

    Tilanteen kääntäminen edellyttää panostuksia erityisesti lasten ja nuorten liikuntaan, mutta myös aikuisten liikunnan lisäämiseen kannattaa pyrkiä. Kotoa opittu liikunnallinen elämäntapa kantaa pitkälle (jopa keski-ikään asti), mutta se ei yksinään riitä ja sekin vaatii tukea yhteiskunnan rakenteilta. Pidetäänhän siis liikkumisen asiaa ylhäällä nyt vaalien alla ja vaikuttamistahoillamme, jotta suunta kääntyy johdonmukaisilla toimilla ja nykyiset ja tulevatkin sukupolvet saavat nauttia liikunnan hedelmistä hyvän fyysisen ja psyykkisen toimintakyvyn muodossa, hyvinvointina.


    Kirjoitus on alunperin julkaistu LinkedInissä.

  • Priorisoinnista ja johtamisesta

    Annu Nieminen kiteyttää HS-kolumnissaan johtajuudesta jotain mitä olen itse miettinyt koko tämän vuoden eri asioiden yhteydessä osaamatta sitä kuitenkaan sanoittaa. Hyvä johtaminen, niin yritysten, julkisyhteisöjen, valtion kuin yksilön itsensäkin, edellyttää tärkeiden asioiden välillä priorisoimista: mitä tehdään hyvin, mitä riittävän hyvin ja mitä ei tehdä ollenkaan.

    Minusta tuntuu, että tämän asian unohtuminen selittää osin niin yleistä ihmisten uupumuksen lisääntymistä kuin laajempaa hyvinvointivaltion kriisiytymistä (menot ja tehtäväkenttä paisuvat vaikka palvelutaso rapautuu). Nykypäivänä olemme erittäin tietoisia siitä, mitä kaikkea pitäisi tehdä ottamatta huomioon, mitä realistisesti pystymme tekemään. Poliittisessa keskustelussa tärkeiden asioiden “unohtamista” käytetään jopa aktiivisesti lyömäaseena ja vastapuolen demonisointiin. Tosiasia kuitenkin on, että tekemättä jättäminen tai riittävän tason löytäminen mahdollistaa tärkeimpien asioiden hyvin tekemisen. Eri asioiden painottaminen tässä arviossa ei myöskään tarkoita, etteikö toisten korkeammalle nostamia näkökulmia pidettäisi tärkeinä. (Olisiko tämän sisäistämisessä siemen mielekkäämpään poliittiseen debattiin?)

    Sotessa heikko johtaminen on järjestelmätason kysymys. Kuten Klaus Nyblin ja Samuli Saarni hyvin ovat tiivistäneet: sote-sektorilla lainsäädännön kansalaisille “takaama” palvelutaso on jo kauan sitten erkaantunut siitä, mikä on väestötasolla julkisin varoin tarjottavissa. Tämä näkyy välttämättömänä (ja eriarvoistavana) piilopriorisointina, joka pahimmillaan, valuessaan yksittäisten ammattilaisten pöydälle, uuvuttaa osaavat työntekijät. Tarvittaisiin yksiköiden johtajilta, hyvinvointialueiden päättäjiltä sekä eduskunnalta selkärankaa päättää tärkeiden asioiden välillä. Uusien velvoitteiden lisäämisen sijaan tarvittaisiin keskustelua siitä, mitä ihan oikeasti halutaan tapahtuvan ja miten sinne päästään.

    Palvelujen kehittämisen näkökulmasta hyvä johtaminen olisi tärkeää myös erilaisten (kansallisten) ohjeistusten laatijoille. Kun tehdään esim. toimenpidesuosituksia tai ohjeita yksittäisille ryhmittymille (vanhempainvapaalta mieleen nousee pienten lasten vanhemmat), olisi hienoa pitkien listojen lisäksi avata, miten eri suosituksia voisi olla hyvä soveltaa: onko niillä jotain hierarkiaa tai onko joitain tilanteita joissa ne voi yksinkertaisesti heittää romukoppaan? Näin tuettaisiin myös heikompia muiden ja itsensä johtajia ja mahdollisesti vähennettäisiin turhia paineita niin työyhteisöiltä kuin yksilöiltä.


    Kirjoitus on julkaistu alunperin LinkedInissä.

  • KELA-korvauksia leikataan – mitä ajatella?

    Hallitus esittää eduskunnalle yksityisten terveyspalveluiden KELA-korvauksiin n. 64 miljoonan euron leikkauksia, jotka kohdentuvat erityisesti lääkäripalkkioihin (28 milj. euroa) ja tutkimuksen ja hoidon kustannuksiin (36 milj. euroa). Fysioterapiaa tai muiden kuin psykiatrin, hammaslääkärin tai suu- ja leukakirurgin määräämiä tutkimuksia ja toimenpiteitä ei enää tueta jatkossa. Yleis- ja erikoislääkärikäyntien osalta siirrytään tasasuuruiseen yleistaksaan pois lukien psykiatrien ja erikoishammaslääkärien käynnit, joilta maksetaan jatkossakin erikoistaksan mukainen korvaus. Käytännössä jäljelle jää fokus suunterveydenhuoltoon ja mielenterveyspalveluihin, mutta muita korvauksia leikataan rankalla kädellä: 2019 tasosta lääkäripalkkioiden leikkaus on n. 51 % (n. 55 milj. euroa v. 2019) ja tutkimuksista ja toimenpiteistä huimat n. 91 % (n. 39,5 milj. euroa v. 2019).

    Ennen esityksen lyttäämistä on hyvä tutustua sen taustoihin.

    Yksityisten palveluiden KELA-korvausten on annettu 30 vuoden ajan näivettyä inflaation ja eri hallitusten säästötoimien myötä. Kovista puolustuspuheenvuoroista huolimatta korvauksia on juustohöylätty myös yksityisiin palveluihin nykyhallitusta suopeammin suhtautuvien hallitusten aikoina. Kaiken tämän seurauksena, kun esimerkiksi vuonna 2000 yksityisen lääkärikäynnin korvaus kattoi 36 % käynnin kustannuksesta, vastasi vuonna 2019 korvaus enää 15 % käynnin kustannuksesta. Nykyisillä käyntihinnoilla on vaikea nähdä, että ohjausvaikutus julkisen jonoista vahvemmin omarahoitteisiin palveluihin on ollut enää pitkään aikaan merkittävä. Tämä on myös toiminut lainsäädäntöuudistuksen suurimpana perusteluna.

    Rajallisten resurssien maailmassa on mielestäni älyllisesti rehellistä, että järjestelmään tehdään nyt mittava muutos – joskin nykyisen julkisen terveydenhuollon kriisin huomioiden mahdollisesti väärän suuntainen. Suuntaa kritisoivat myös esityksestä lausuneet tahot, joiden mielestä korvaustasoa tulisi leikkausten sijaan ”ennemminkin korottaa vastauksena hoitovelkaan”. Riittävän suuruinen korvaus voisi ohjata keskituloisia kustannusvaikuttavasti pois julkisen jonoista ja helpottaa painetta ammattilaisten niskasta mm. koronavuosista ylikuormittuneessa järjestelmässä sekä vähentää esimerkiksi palveluseteleihin liittyvää byrokratiaa. Se voisi myös pienentää kansalaisten ja työnantajien intoa yksityisten sairasvakuutusten hankkimiselle julkisen terveysjärjestelmän rinnalla, jonka pitkälti samat tahot verovaroin kustantavat.

    Mikäli panostuksiin ei ole kuitenkaan ideologisista syistä pokkaa (koska kohdentuu erityisesti ”hyväosaisten palveluihin”) tai niiden ohjausvaikutuksille ei ole riittävää näyttöä, on sinänsä hyvä, että höyläämisen jatkamisen sijaan verovaroille tehdään kategorisempia kohdennuksia ja ollaan valmiita myös leikkaamaan jostain. Rahoille löytyy kyllä käyttöä uusilla hyvinvointialueilla.

    Tulevaisuuden päätöksentekoa varten toivoisin, että sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisessä huomioitaisiin kuitenkin nykyistä vahvemmin ja kiihkottomammin myös yksityisten palveluiden käyttö, joka on keski- ja hyvätuloisten osalta merkittävää mutta tilastoissa piilossa. Ehdotettujen leikkausten myötä sen seuranta vaikeutuu entisestään, kun tilastot nykyisistä korvauslajeista menetetään. Mikäli yhteiskunnan tavoitteena on maksimoida kansalaisten hyvinvointi käytettävissä olevin resurssein, tarvitsemme kokonaiskuvaa siitä, minkälaisia erilaisia palveluja kansalaiset nykyisellään käyttävät ja miten tämä kokonaisuudessaan kustannetaan. Nykysysteemistä tämä tieto hyvin kootusti puuttuu, mikä vaikeuttaa järjestelmän toiminnan arviointia ja vaikuttavaa ohjausta niin alueellisella kuin kansallisella tasolla.

    Kirjoitus on julkaistu alunperin Facebookissa.