EMMI HAKULINEN

Aluevaaliehdokas 2245, kokoomus, Länsi-Uusimaa

Category: Aluevaalit

  • 295 kertaa kiitos luottamuksesta! 

    Näissä aluevaaleissa äänimäärä ei riittänyt valtuustoon ja olo on nyt yhden yön valvomisen jälkeen samaan aikaan sekä kiitollinen että pettynyt. Kiitollinen jokaiselle äänestäneelle siitä, että nämä ovat antaneet oman äänensä näissä vaaleissa juuri sotepe-kysymyksistä motivoituneelle asiantuntevalle vaihtoehdolle, sekä kuluneen reilun kolmen vuoden matkasta nykyisessä valtuustossa ja mahdollisuuksista oppia uutta ja samalla palvella oman hyvinvointialueen päätöksentekoa omalla osaamisella. Pettynyt siitä, ettei tällainen vaihtoehto uudenlaisessa tuplavaaliasetelmassa kantanut pidemmälle. Tästä muutama oppi / johtopäätös vastaavanlaista kampanjaa pohtivalle sekä vaalijärjestelmän toiminnasta kiinnostuneelle (huom. kahden aluevaalin ja yhden yön syväanalyysin pohjalta) alla.

    Mitä olisi siis pitänyt tehdä toisin, jotta äänimäärä olisi lisääntynyt edelliskerrasta ja vienyt valtuustoon eikä laskenut kuten tällä kertaa kävi?

    Tiivistän keskeisimmät havaintoni vaalituloksesta tuplavaaliasetelmaan sekä jalkatyön merkitykseen. 

    Länsi-Uudenmaan kokoomusryhmä odotetusti pieneni samalla kun Espoon valtuustoryhmä piti paikkamääränsä. Aluevaltuustoryhmästä tippui ensimmäisissä aluevaaleissa sinne nousseita sote-osaajia ja tilalle nousi käytännössä hyviä kuntavaalikampanjoita vetäneitä ehdokkaita tilalle. Nopealla laskennalla valtuustoon meni läpi ainoastaan yksi ehdokas, joka olisi ollut ehdolla vain aluevaaleissa. Hän oli kokenut lääkäri ja aluehallituksen jäsen. Muut läpimenijät olivat ehdolla myös omissa kunnissaan ja menivät niissä myös kunnallisvaltuustoon. Katsoen myös varasijoille nousseiden listaa, on vedettävissä johtopäätös, että valtaosa äänestäjistä on äänestänyt samaa henkilöä kunta- ja aluevaaleissa. Kun on seurannut alkuvuoden ehdokkaiden kampanjoita, on myös havaittavissa, että tässä aluevaltuusto on luultavasti kärsinyt enemmän asetelmasta osaamisen tippumisella kuin kunnanvaltuusto, koska läpimenijöiden kampanjat ovat kohdentuneet vahvemmin kunnallispuolen teemoille. 

    Tuplavaaliasetelman haastavuus aluevaaliehdokkaalle oli odotettavissa mutta samalla myös sellainen, jota oli vaikea arvioida valistuneesti etukäteen. Halusinhan itsekin äänestää osaavaa ja motivoitunutta tyyppiä erikseen aluetasolle – siksi lähdin jälleen ehdolle. 

    Eniten kampanjan aikana pääsi yllättämään, kuinka olemattomia puolueiden ja isojen medioiden nostot olivat vaalinsa valinneista ehdokkaista. Keskustelu keskittyi kansanedustajien ehdolle asettumisten uutisoinnille, mutta muuten oletuksena tuntui olevan, että ehdokkaat ovat ehdolla molemmissa vaaleissa eikä äänestäjälle tarvitse tehdä aktiivisesti näkyväksi vaihtoehtoja, joissa ehdokas on jo itse valikoinut valtuustopaikkojen välillä esim. vaalikoneiden profiileissa. Käytännössä tämä johtaa asetelmaan, jossa läpimenijät ovat pääosin tuplaehdokkaita, joista valtaosa keskittyy joko kunnallistason kysymyksiin tai aluetason kysymyksiin, mutta molemmille tasoille päätyy useampia “rivivaltuutettuja”, jotka eivät tuo merkittävää lisää itse valtuustotyöhön, mutta vievät kyllä paikan potentiaalisesti osaavammilta ja motivoituneemmilta ehdokkailta listalla. Kun näissä vaaleissa oli kyse niinkin tärkeästä ja haastavasta kokonaisuudesta kuin sotesta, kuvio harmittaa ihan kansalaisena. Tämän jälkeen on myös helpommin perusteltavissa erillisen aluevaalin poistaminen jollakin aikavälillä.

    Toinen tärkeä nosto liittyy jalkatyöhön. Osaaminen ja hyvä jo tehty työ ei tavoita äänestäjiä jos siitä ei ole riittävästi äänestäjille kertomassa. Oman puolueeni läpimenneet ehdokkaat tekivät merkittävät kampanjat niin ajankäytöllisesti kuin vaalibudjettienkin kannalta ja monella oli suoranainen tiimi työn tukena. Itse vedin kampanjan yksin viimeisellä raskauskolmanneksella ja skippasin tästä johtuen turuilla ja toreilla pyörimisen sekä perinteisen flaikutuksen, koska olin epävarma sen merkityksestä viime vaalien jälkeen. Samalla en ehtinyt kirjoittaa ja somemarkkinoida yhtä pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti kuin edellisvaaleissa, joten viestintä kohdentui liikaa omalle olemassaolevalle verkostolle (staattisin kuvin ja tekstein) eikä saavuttanut riittävässä määrin muita äänestäjiä. Jälkikäteen ajateltuna erityisesti ajankäytöllinen panostus, huomioiden tuplavaaliasetelman, oli täysin riittämätön läpipääsyyn vaadittavien äänimäärien saavuttamiseen kevätvaaleissa, joissa läpimenneet ehdokkaat kohtasivat potentiaalisia äänestäjiä aamuin ja viikonloppuisin viikkojen ajan.

    Omalta osaltani vaalitulos selkeyttää osin asioita eikä työ soten parissa lopu. Edessä on vielä yksi lautakuntakokous ja sen jälkeen pyhitän loppuvuoden vanhempainvapaalle. Tammikuussa 2026 päivätyö soten parissa jatkuu – pitkästä aikaa kehittämisen lisäksi tutkijakulmalla. Isossa kuvassa kiitollisena odotan jo innolla tulevaa!

  • Ehdolla Länsi-Uudenmaan aluevaltuustoon

    2.-13.4.2025 käydään aluevaalit, joissa valitaan uudet henkilöt aluevaltuustoihin päättämään yhteisistä sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluistamme. Olen ehdolla Länsi-Uudenmaan aluevaltuustoon jatkaakseni aktiivista työtäni vaikuttavien palvelujen, tietoon perustuvan päätöksenteon ja järkevien prosessien eteen.

    Länsi-Uudellamaalla päätöksenteko kattaa n. 0,5 milj. asukkaan palvelut ja n. 10 000 henkilöä työllistävän organisaation palvelutuotannon. Toimintaa ohjaava rahoitus ja lainsäädäntö tulevat valtiolta, joten valtuuston haastavana tehtävänä on määrittää oman alueen näkökulmasta, miten kokonaisuuksia priorisoidaan ja miten esim. alueen omaa palveluverkkoa, -tuotantoa ja -järjestämistä kehitetään. Päätöksenteko edellyttää asiantuntemusta ja motivaatiota, joita minulta löytyy sote-kysymyksiin keskittyneenä diplomi-insinöörinä ja projektipäällikkönä sekä alueen Kirkkonummella syntyneenä ja Espooseen kotiutuneena asukkaana ja pienten lasten äitinä.

    Länsi-Uudellamaalla on valtavasta organisaatiouudistuksesta huolimatta päästy hyvään vauhtiin palvelujen uudistamisessa. Työtä kuitenkin riittää ja se vaatii kirittäjiä. Kuluneella valtuustokaudella olen toiminut varavaltuutettuna ja Tulevaisuus ja kehittäminen -lautakunnan varsinaisena jäsenenä ja näissä rooleissa mm.:

    • Sanonut ei Apotille lautakuntajäsenenä puolustaen ammattilaistemme työskentelyolosuhteita ja hyvinvointialueen järkevämpää rahankäyttöä.
    • Lobannut hallitusneuvottelujen alla toisiolain uudistamisen tarvetta ja näin pyrkinyt parantamaan tutkimuksen ja tiedolla johtamisen edellytyksiä niin Länsi-Uudellamaalla kuin kansallisesti sote-kentällä.
    • Nostanut esiin perusterveydenhuollon ja suunterveydenhuollon kiireettömän hoidon ajanvarauksen ongelmia niin asukkaiden kuin tiedolla johtamisen näkökulmasta ja vaatinut konkreettisia muutoksia ns. ajanvarauslottoon, jossa aikoja on saanut, kun on onnistunut soittamaan oikealla hetkellä eikä alkuperäisen yhteydenoton ajankohdan ja jonoon asettumisen perusteella.

    Tulevalla kaudella haluan jatkaa työtä niin isompien linjojen päätöksenteossa kuin arjen ongelmakohtien esiintuomisessa ja ratkomisessa. Isona painopisteen muutoksena tulee olla fokuksen siirto talouden tasapainotuksesta palvelujen asiakaslähtöisyyden lisääntymiseen sekä esim. terveyspalveluissa hoidon jatkuvuuden paranemiseen.

    Päätöksentekijänä olen asiakeskeinen, saan suuni auki ja pyrin keskittymään tavoitteisiin, toimintaedellytyksiin ja siihen, miltä palveluiden järjestäminen asukkaan ja rivitason ammattilaisen näkökulmasta vaikuttaa, ja jättämään käytännön ratkaisujen suunnittelun ammattilaisille, kun saman tavoitteen saavuttamiseen on monta reittiä. Haluan keskittyä nimenomaan aluevaltuuston päätettävissä oleviin kysymyksiin enkä hae samaan aikaan päätöksentekijäksi kaupunginvaltuustoon.

    Minua voi äänestää violetilla lipukkeella numerolla 2245. Muistathan myös suositella minua potentiaalisena ehdokkaana länsiuusimaalaisille tutuillesi!

    – Emmi (2245, kokoomus, Länsi-Uusimaa)

  • Henkilöstön työhyvinvointi keskiöön

    Aluevaalien alla on puhuttu paljon henkilöstöpulasta niin hoitohenkilöstön, terveyskeskuslääkärien kuin mielenterveyspuolen ammattilaisten (psykiatrit, psykoterapeutit ym.) osalta. Henkilöstövajaus on todellinen ongelma, joka vaatii moninaisia ratkaisuja pitkän aikavälin koulutusmäärien lisäämisestä lyhyen aikavälin johtamiskulttuurin muuttamiseen ja lisäapujen hakemiseen esim. yksityistä sektoria hyödyntämällä jonojen purussa.

    Se, mikä tilannetta ei ratko, on lainsäädännön tiukentaminen niin hoitajamitoituksen kuin perusterveydenhuollon hoitotakuun osalta. Ei vaikka SDP kuinka näin väittää. Tiukentuva lainsäädäntö puuttuvien osaajien tilanteessa “johtaa katastrofiin” Kaisu Pitkälän ja Pekka Mäntyselän 14.1. HS-mielipidekirjoitusta lainatakseni.

    Mitä sitten voimme aluevaltuustoissa saada aikaan? Itse haluan nostaa työhyvinvoinnin ja työntekijöiden pysyvyyden Länsi-Uudellamaalla yhdeksi keskeisistä aluevaltuuston seuraamista asioista. Korkea henkilöstövaihtuvuus, hakemuksettomat rekrytoinnit ja heikot tulokset niin johdon palautteissa kuin työntekijöiden hyvinvointikyselyissä eivät saa olla hyväksyttäviä alueella, joka on muuten Suomen houkuttelevinta seutua asua ja elää.

    Henkilöstön pitoon tulee myös panostaa. Palkkaharmonisaatio parantaa osan työntekijöiden oloja jo hyvinvointialueiden alkumetreillä mutta sen jälkeenkin on tehtävää. Kokemuksesta ja vastuunkannosta tulee voida palkita ja henkilöstön kouluttautumista tukea – se tukee sekä hoidon vaikuttavuutta että lisää työnantajan houkuttelevuutta nuorille ja pitoa kokeneille konkareille.

    Tarvitsemme lisäksi johtamiskulttuuria, jossa esihenkilöt ovat alaistensa puolella ja työaikajärjestelyissä tullaan ihmistä vastaan. Konkreettisena esimerkkinä palkaton lyhyt vapaa työntekijän toivomassa kohtaa voi säästää veronmaksajalta usean viikon sairaslomakustannukset myöhemmin. Samaan hengenvetoon on todettava, että huonoon johtamiseen meillä ei ole varaa ja siihen on voitava puuttua – tarvittaessa johtajamäärää vähentämällä. Vastuusta maksetaan, joten sitä on myös kannettava, niin toiminnan vaikuttavuudesta kuin omien työntekijöiden hyvinvoinnista ja jaksamisesta.

    Loppuun on pakko korostaa, että tarvitaan myös toimintamallien uudelleenarviointia, teknologian hyödyntämistä sekä työperäistä maahanmuuttoa. Tekijäpulaa on myös soten ulkopuolella.

    Kirjoitus on julkaistu alunperin Facebookissa.

  • Perusterveydenhuollon hoitoonpääsylle kyllä – hoitotakuulle ei

    Perusterveydenhuollon hoitoonpääsy on vaalien kuuma peruna. Kaikki ehdokkaat lienevät samaa mieltä siitä, että hoitoon on päästävä, kun hoitoa tarvitsee. Erot nousevat esiin, kun arvioidaan, kuinka nopeasti ja millä perustein.

    Oma näkemykseni on, että julkisella puolella arvion hoidontarpeesta ja sen kiireellisyydestä pitäisi tulla ammattilaiselta asiakasta ja tarvittaessa omaisia kuullen. Perusterveydenhuollon jonoja on syytä lyhentää esim. Länsi-Uudellamaalla, jossa ns. T3-aika eli kolmas vapaa kiireetön aika lääkärille oli esim. monilla Espoon terveysasemilla vuonna 2021 90 päivän odotuksen päässä. Tämä on pitkä aika odottaa mietityttävän, lääkärin arviota vaativan vaivan kanssa.

    Tavoitteen asetanta tulee kuitenkin miettiä kuntoon. Jonoja ei ole tarve nollata eikä edelleenkään kaikkien vaivojen kanssa ole tarve nähdä lääkäriä. Kummankaan tavoittelu ei ole vaikuttavaa yhteisten voimavarojen käyttöä. Myös perusterveydenhuollon 7 päivän kiireettömän hoidon hoitotakuuta tulisi mielestäni tarkastella kriittisesti.

    Hoitotakuun ideana on, että hoidon tarpeen arvion jälkeen hoitoon pääsee 7 päivän sisällä – riippumatta siitä vaatiiko hoidon kiireellisyys lääkärikäyntiä juuri viikon sisällä. Kaikki potilaat eivät tätä tarvitse. Osa on aidosti kiireettömiä, mutta heidät tulisi kuitenkin jossain kohtaa lääkärin tavata. Laki vaatisi näiden potilaiden priorisoimista ajanvarauksessa, jonka tehtävänä on myös pitää huoli, että jo käynnistetyt hoidot saatetaan maaliin, kroonikoiden kontrollit hoidetaan ajallaan eivätkä käynnissä olevat hoidot pitkity. Pahimmillaan pelkään, että hyvää tarkoittava laki sitoo ammattilaisten käsiä ja johtaa sakkaavan järjestelmän osaoptimoitiin: priorisoidaan jonoja ja hoitojen aloittamista hoidettujen potilaiden sijaan. (Kertaluokkaa pahemmassa tilanteessa karsitaan vielä hoidontarpeen arviosta resurssia, jottei hoitoa odottavia pääse kertymään.)

    Käynnissä olevassa, massiivisessa uudistuksessa toivoisin lainsäätäjiltä hoitoonpääsyn kohdalla malttia. Kun kädessä on vasara, moni asia näyttää naulalta. Lainsäädännön tulisi kuitenkin olla viimeisiä keinoja ratkaista aidosti monimutkaista ongelmaa. Laki ei kannusta oikeaan suuntaan vaan potkii siihen kirjattuun suuntaan.

    Hoitoonpääsyä voidaan ja tulee kuitenkin kehittää. Ratkaisuja onneksi myös löytyy ja niitä on implementoitu hyvin tuloksin yksityisellä sektorilla, YTHS:llä ja julkisella puolella ympäri Suomea. Esimerkiksi sähköisillä palvelukanavilla ja ratkaisuilla voimme nopeuttaa helppojen potilastapausten hoitoa ja rauhoittaa ammattilaisten työtä. Hoidon jatkuvuutta parantamalla esim. omahoitajamallilla tai hammaslääkärien vaihtuvuutta vähentämällä voimme taas vähentää turhia palvelukäyntejä ja tehostaa ajankäyttöä, kun potilaan tilanne ja hoitosuunnitelma on jo ammattilaiselle tuttu. Yksityisiä toimijoita tulee myös hyödyntää jonojen purussa erityisesti nyt pian kahden koronavuoden jälkeen. Emme voi vain lisätä vaatimuksia ja jatkuvasti vaatia terveydenhuollon työntekijöitämme venymään.

    Jonoja on lyhennettävä tekemällä asioita fiksummin tai tarvittaessa hankkimalla apuja. Samalla ammattilaisille tulee kuitenkin jättää eväitä arkityönsä priorisointiin. Siksi ratkaisut, ei lainsäädäntö, edellä hoitoonpääsyn kohdalla.

    Kirjoitus on julkaistu alunperin Facebookissa.

  • Fokus olennaiseen eli paljon palveluita tarvitseviin

    Aluevaaleihin on enää vajaa kuukausi. On korkea aika siirtää keskusteluissa fokus jonoista olennaiseen.

    Vuositasolla n. 10% väestöstä kohdentuu n. 80% julkisista sote-menoista. Tähän joukkoon kuuluu mm. vanhuspalvelujen asiakkaita, valtaosa sosiaalipalvelujen muista asiakasryhmistä, monisairaita, kroonikoita ja kalliita somaattisia sairauksia sairastavia mutta myös yksittäisenä vuonna paljon palveluita käyttäviä kuten synnyttäjiä ja äkillisesti sairastuneita. Muu väestö käyttää keskimäärin vain yhtä palvelua vuodessa ja sitäkin yleensä terveydenhuollon puolella (huom! osa ei siis tarvitse julkisia sote-palveluja yksittäisenä vuonna ollenkaan – hyvä heille).

    Jos juutumme poliitikkoina vaatimaan nopeaa hoitoonpääsyä isolle enemmistölle, jonka hoidon tarve on vähäinen ja kiireetön, päädymme vain paisuttamaan julkisia sote-menoja entisestään. Keskittymällä taas paljon palveluita käyttävien tilanteiden ratkomiseen yli sektorirajojen ja siihen, ettei tähän ryhmään päädytä turhaan tai turhan aikaisin, toimimme järjestelmätasolla vaikuttavasti.

    Kuka tahansa meistä voi olla paljon palveluita tarvitseva yksittäisenä vuonna tai elämäntilanteen muuttuessa. Kun näin käy tai on jo käynyt, palveluiden on pelattava saumattomasti yhteen, jotta saamme oikeaa palvelua ja ongelmamme eivät paisu.

    Ratkaisuna tarvitsemme toimivia palvelupolkuja ja -verkkoja. Tiedon pitää liikkua toimijoiden välillä ja ratkaisuja tulee hakea joustavasti sekä olemassaolevaa palvelutarjoamaa että muita mahdollisia yksilölle relevantteja ratkaisuja hyödyntäen. Käytännössä tämä vaatii esim.

    – ammattilaisia, joilla on pääsy sekä sosiaali- että terveyspuolen tietojärjestelmiin,

    – ammattilaisia, jotka tuntevat julkisen palveluvalikoiman omaa sektoriaan laajemmin,

    – tietoa sekä ammattilaisille että palvelun käyttäjille palveluista ja palveluntarjoajista yksityisellä ja kolmannella sektorilla sekä

    – joustavuutta ratkoa uusia esiin tulevia tilanteita myös uusin keinoin yhdessä yksilön ja tämän omaisten kanssa.

    Paremmalla koordinoinnilla ja tiedonkululla voidaan saavuttaa sekä kustannusvaikuttavuutta että siirtää vastuuta mahdollisesti valtavista kokonaisuuksista yksilöltä ja omaisilta ammattilaisille. Samalla vapautamme heidän voimavarojaan muuhun merkitykselliseen ja mahdollisesti myös tuottavaan toimintaan.


    Kirjoitus on julkaistu alunperin Facebookissa.

  • Mistä aluevaaleissa on kyse?

    Vaikka sote-uudistusta on valmisteltu jo pitkään ja ryöpytetty mediassa, uskon, että monelle äänestäjälle on edelleen epäselvää, mistä näissä vaaleissa on kysymys ja mitä nämä uudet hyvinvointialueet oikein ovat – erityisesti Uudenmaan alueella, johon sorvattiin muusta Suomesta poikkeava malli.

    Sote-uudistuksen tavoitteena on siirtää palveluiden järjestämisvastuuta pieniltä kunnilta suuremmille alueille. Isommat väestövastuualueet mahdollistavat monipuolisempien palvelujen tarjoamisen kansalaisille myös pienissä kunnissa ja lisäävät kansalaisten yhdenvertaisuutta, kun palvelutarjoama ja palvelujen myöntämisen kriteerit yhdenmukaistuvat. Eduskunnassa läpimenneessä sote-mallissa näitä isompia alueita kutsutaan hyvinvointialueiksi.

    Hyvinvointialue on nimenä hieman harhaanjohtava, koska valtaosa varsinaista hyvinvointia tuottavista palveluista (sivistystoimi, liikuntapalvelut, kulttuuripalvelut) on uudistuksen jälkeenkin kuntien vastuulla. Sen sijaan terveys- ja sosiaalipalveluiden ja pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy 2023 alussa kunnilta hyvinvointialueille. Jatkossa palvelutarjoamasta, palvelupisteistä ja resursseista päätetään siis hyvinvointialueilla esim. suun terveydenhuoltoa, ikääntyneiden palveluita, lastensuojelua ja pelastuslaitosta koskien. Aluevaltuusto on hyvinvointialueen ylin päättävä taho. Sinne valitaan valtuutetut näissä vaaleissa.

    Muualla Suomessa hyvinvointialueet noudattelevat pitkälti maakuntien ja sairaanhoitopiirien olemassaolevia rajoja. Uudellamaalla näin ei ole. Helsinki järjestää omat palvelunsa ja muu Uusimaa on pilkottu neljään hyvinvointialueeseen, joiden erikoissairaanhoidon järjestämisestä vastaa HUS-yhtymä. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa 10 eri kunnasta (Espoo, Hanko, Inkoo, Karkkila, Kauniainen, Kirkkonummi, Lohja, Raasepori, Siuntio ja Vihti), joiden yhteenlaskettu väestöpohja on n. 470 000 asukasta. Väestövastuu on valtava ja asukkaiden yhdenvertaisuus ja alueemme kaksikielisyys on huomioitava.

    Uusilla valtuustoilla on mittava tehtävä päättää ensi keväänä periaatteista, joilla palveluja jatkossa alueella toteutetaan. Palvelustrategian muodostamiseen tarvitaan päättäjiä, jotka hahmottavat asioiden mittasuhteita ja loogisia seuraamuksia. Tarvitsemme palvelujärjestelmämme tuntemusta aivan ruohonjuuritason ammattilaisnäkökulmasta järjestelmätason lintuperspektiiviin. Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämiseen ja tietojohtamiseen erikoistuneena diplomi-insinöörinä haluan olla juuri näissä vaaleissa käytettävissä.

    Kirjoitus on julkaistu alunperin Facebookissa.

  • Ehdolla aluevaaleissa 2022

    Olen ehdolla Länsi-Uudenmaan aluevaltuustoon!

    Menossa on historiallinen uudistus, jossa sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy vuonna 2023 kunnilta uusille hyvinvointialueille. Tammikuun aluevaaleissa valitaan hyvinvointialueen ylin päättävä toimielin, aluevaltuusto, jolla on tärkeä ja vastuullinen tehtävä päättää, miten palvelumme järjestetään tulevaisuudessa niin, että yhteiset palvelut taataan kaikille, ihmiset voivat paremmin ja rahaa riittää myös muille julkisen sektorin toimijoille ja kansalaisten omaan käyttöön.

    Olen viimeiset neljä vuotta tukenut kuntia ja sairaanhoitopiirejä sote-palveluiden kehittämisessä konsulttina Nordic Healthcare Groupilla ja syksystä lähtien virkamiehenä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella. Olen hyvin perillä julkisen sote-järjestelmämme koukeroista ja hyvinvointialueemme kytköksistä yksityissektoriin ja järjestöihin, sekä (myös jatkossa) kuntiin, sairaanhoitopiiriin (HUS) ja valtioon. Haluan olla osaltani rakentamassa järjestelmää, jossa ratkaisuja haetaan yli sektorirajojen kansalaisten ja veronmaksajien hyväksi.

    Tarvitsemme järkeviä päättäjiä edustamaan koko Länsi-Uuttamaata yhteistyössä ratkaisuja etsien. Olen Kirkkonummella kasvanut, Otaniemessä opiskellut ja Matinkylään muuttanut diplomi-insinööri ilman aiempaa kunnanvaltuustopaikkaa tai lainsäätäjäroolia ja näiden tuomaa painolastia. Nyt haluan tuoda osaamiseni kotiseutuni käyttöön aluevaltuustossa ja olla mukana päättämässä, mihin suuntaan palvelujärjestelmäämme rakennamme.

    Ensimmäisille aluevaltuustoille budjetti tulee valtiolta annettuna ja Länsi-Uudellamaalla rahamäärä laskee nykytilanteeseen nähden. Tämä on haaste mutta samalla mahdollisuus, koska se pakottaa järjestelmäämme uudistumaan ja meitä päättäjiä priorisoimaan. Meidän on hyvinvointialueellamme opittava nyt toinen toisiltamme, karsittava päällekkäistä hallintoa ja järjestettävä yhdessä vaikuttavia, oikein kohdennettuja palveluita, joilla luomme pohjan myös tulevaisuuden hyvinvoinnille.

    Tervetuloa mukaan (ja muistathan äänestää)!

    Kirjoitus on julkaistu alunperin Facebookissa.