Hallitus esittää eduskunnalle yksityisten terveyspalveluiden KELA-korvauksiin n. 64 miljoonan euron leikkauksia, jotka kohdentuvat erityisesti lääkäripalkkioihin (28 milj. euroa) ja tutkimuksen ja hoidon kustannuksiin (36 milj. euroa). Fysioterapiaa tai muiden kuin psykiatrin, hammaslääkärin tai suu- ja leukakirurgin määräämiä tutkimuksia ja toimenpiteitä ei enää tueta jatkossa. Yleis- ja erikoislääkärikäyntien osalta siirrytään tasasuuruiseen yleistaksaan pois lukien psykiatrien ja erikoishammaslääkärien käynnit, joilta maksetaan jatkossakin erikoistaksan mukainen korvaus. Käytännössä jäljelle jää fokus suunterveydenhuoltoon ja mielenterveyspalveluihin, mutta muita korvauksia leikataan rankalla kädellä: 2019 tasosta lääkäripalkkioiden leikkaus on n. 51 % (n. 55 milj. euroa v. 2019) ja tutkimuksista ja toimenpiteistä huimat n. 91 % (n. 39,5 milj. euroa v. 2019).

Ennen esityksen lyttäämistä on hyvä tutustua sen taustoihin.

Yksityisten palveluiden KELA-korvausten on annettu 30 vuoden ajan näivettyä inflaation ja eri hallitusten säästötoimien myötä. Kovista puolustuspuheenvuoroista huolimatta korvauksia on juustohöylätty myös yksityisiin palveluihin nykyhallitusta suopeammin suhtautuvien hallitusten aikoina. Kaiken tämän seurauksena, kun esimerkiksi vuonna 2000 yksityisen lääkärikäynnin korvaus kattoi 36 % käynnin kustannuksesta, vastasi vuonna 2019 korvaus enää 15 % käynnin kustannuksesta. Nykyisillä käyntihinnoilla on vaikea nähdä, että ohjausvaikutus julkisen jonoista vahvemmin omarahoitteisiin palveluihin on ollut enää pitkään aikaan merkittävä. Tämä on myös toiminut lainsäädäntöuudistuksen suurimpana perusteluna.

Rajallisten resurssien maailmassa on mielestäni älyllisesti rehellistä, että järjestelmään tehdään nyt mittava muutos – joskin nykyisen julkisen terveydenhuollon kriisin huomioiden mahdollisesti väärän suuntainen. Suuntaa kritisoivat myös esityksestä lausuneet tahot, joiden mielestä korvaustasoa tulisi leikkausten sijaan ”ennemminkin korottaa vastauksena hoitovelkaan”. Riittävän suuruinen korvaus voisi ohjata keskituloisia kustannusvaikuttavasti pois julkisen jonoista ja helpottaa painetta ammattilaisten niskasta mm. koronavuosista ylikuormittuneessa järjestelmässä sekä vähentää esimerkiksi palveluseteleihin liittyvää byrokratiaa. Se voisi myös pienentää kansalaisten ja työnantajien intoa yksityisten sairasvakuutusten hankkimiselle julkisen terveysjärjestelmän rinnalla, jonka pitkälti samat tahot verovaroin kustantavat.

Mikäli panostuksiin ei ole kuitenkaan ideologisista syistä pokkaa (koska kohdentuu erityisesti ”hyväosaisten palveluihin”) tai niiden ohjausvaikutuksille ei ole riittävää näyttöä, on sinänsä hyvä, että höyläämisen jatkamisen sijaan verovaroille tehdään kategorisempia kohdennuksia ja ollaan valmiita myös leikkaamaan jostain. Rahoille löytyy kyllä käyttöä uusilla hyvinvointialueilla.

Tulevaisuuden päätöksentekoa varten toivoisin, että sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisessä huomioitaisiin kuitenkin nykyistä vahvemmin ja kiihkottomammin myös yksityisten palveluiden käyttö, joka on keski- ja hyvätuloisten osalta merkittävää mutta tilastoissa piilossa. Ehdotettujen leikkausten myötä sen seuranta vaikeutuu entisestään, kun tilastot nykyisistä korvauslajeista menetetään. Mikäli yhteiskunnan tavoitteena on maksimoida kansalaisten hyvinvointi käytettävissä olevin resurssein, tarvitsemme kokonaiskuvaa siitä, minkälaisia erilaisia palveluja kansalaiset nykyisellään käyttävät ja miten tämä kokonaisuudessaan kustannetaan. Nykysysteemistä tämä tieto hyvin kootusti puuttuu, mikä vaikeuttaa järjestelmän toiminnan arviointia ja vaikuttavaa ohjausta niin alueellisella kuin kansallisella tasolla.

Kirjoitus on julkaistu alunperin Facebookissa.