EMMI HAKULINEN

Aluevaaliehdokas 2245, kokoomus, Länsi-Uusimaa

Tag: tietojohtaminen

  • Laaturekisterien vertaiskehittämispäivä – katse tavoitteisiin

    “Ei rakastuta keinoihin vaan tavoitteisiin”, kiteytti Aapo Tahkola THL:n Laaturekisterien vertaiskehittämispäivässä Oulussa.

    Kehittäjänä ja sivutoimisena päätöksentekijänä tätä ei voi mielestäni koskaan muistuttaa itselleen liikaa. Keinot ovat tärkeitä, mutta suunta on vielä tärkeämpi, kun toimintaa kehitetään ja ohjataan. Suunta kun usein puuttuu tai se jätetään epäselväksi, jolloin kehittäminenkin jää epämääräiseksi asioiden edistämiseksi, josta saatetaan “oppia paljon” saamatta kuitenkaan konkreettista muutosta aikaiseksi.

    Omana konkreettisena toiveenani on, että isojen kansansairauksien osalta (aloittaen diabeteksesta) laaturekisterien indikaattorien kehitystä seurataan hyvinvointialueilla tulevaisuudessa poliittista johtoa myöten. Jos LDL-arvot ovat viestinnällisesti väärä formaatti, vältetyt sydän- ja aivoinfarktit euroineen toivottavasti herättelevät myös päättäjiä ennaltaehkäisyn merkitykseen (huomioiden, että siihenkin käytettävät resurssit ovat rajalliset, ja kohdennettava oikein – tietoon pohjautuen ja ammattilaisten toimesta).

    Kiitos THL Laaturekisterit ajatuksia herättävästä päivästä ja kohtaamisista!


    Alkuperäinen kirjoitus julkaistu LinkedInissä.

  • Oppeja Iso-Britannian terveydenhuollon laadun mittaamisesta

    Osallistuin keskiviikkona THL:n vuotuiseen laaturekisterifoorumiin. Osallistujia oli vähemmän paikan päällä kuin kaksi vuotta sitten, mutta ohjelma oli stimuloivaa ja sekä mittaamisesta että johtamisesta kiinnostuneelle erittäin antoisaa.

    Muistivihko täyttyi päivän aikana hyvistä esimerkeistä ja näkökulmista, mutta erityisesti haluan nostaa Bruce Guthrien esityksen, jossa hän avasi Iso-Britannian Quality and Outcomes Frameworkin (QoF) pay-for-performance (P4P) kokemuksia. Muistipaikalle jäi vahva viesti harkinnan tärkeydestä insentiivien käytössä yhdistettynä mittaamiseen. Vain pientä osaa terveydenhuollon kokonaisuudesta on mahdollista mitata (QoF:in arvioidaan mitanneen korkeintaan 15 % yleislääkäreiden vastaanottotoiminnasta), mielekäs mittaaminen on silloinkin vaativaa ja riskeinä on, että insentiivien myötä toiminta ohjautuu pois ei-mitattavista tärkeistä asioista mitattaviin asioihin ja ammattilaisten sisäinen motivaatio kärsii (joka ennen insentiivejä ohjasi tekemistä luonnollisen kehityksen käyrällä).

    Tiivistäen:
    – ”Stop beating professionals with a stick about things you can’t measure”. Ongelmalliseen toimintaan on tärkeää puuttua, mutta ei monia muita samalla rankaisten tai sillä turhaan uhkaillen. Näin suututetaan vain turhaan hyvät tekijät. Jos keppiä halutaan käyttää, sitä on turvallisempaa kohdentaa ylemmälle taholle organisaatiossa.
    – “If you can’t measure it, you can’t manage it” on puppua ja väärin Walter Demingia lainattu. Oikea lainaus on ”It is wrong to suppose that if you can’t measure it, you can’t manage it – a costly myth”.
    – Laadun mittaaminen on itsessään arvokasta. Haastavaksi homma muuttuu, jos mittareita hyödynnetään insentiivimekanismin pohjana.

    Tilaisuudesta jäi paljon sulateltavaa, kun miettii, miten laadun ja vaikuttavuuden mittaamista hyödynnetään tulevaisuudessa. Miten laaditaan relevantteja mittareita ja valjastetaan ammattilaisten sisäinen motivaatio – kehityksen primus motor – käyttöön? Mitä riskejä liittyy lisääntyvään vaatimukseen vaikuttavuustiedon tuottamisesta ja hyödyntämisestä ja miten näitä riskejä voisi taklata?

    Mitä ajatuksia aihe herättää?

    Kirjoitus on julkaistu alunperin LinkedInissä.

  • KELA-korvauksia leikataan – mitä ajatella?

    Hallitus esittää eduskunnalle yksityisten terveyspalveluiden KELA-korvauksiin n. 64 miljoonan euron leikkauksia, jotka kohdentuvat erityisesti lääkäripalkkioihin (28 milj. euroa) ja tutkimuksen ja hoidon kustannuksiin (36 milj. euroa). Fysioterapiaa tai muiden kuin psykiatrin, hammaslääkärin tai suu- ja leukakirurgin määräämiä tutkimuksia ja toimenpiteitä ei enää tueta jatkossa. Yleis- ja erikoislääkärikäyntien osalta siirrytään tasasuuruiseen yleistaksaan pois lukien psykiatrien ja erikoishammaslääkärien käynnit, joilta maksetaan jatkossakin erikoistaksan mukainen korvaus. Käytännössä jäljelle jää fokus suunterveydenhuoltoon ja mielenterveyspalveluihin, mutta muita korvauksia leikataan rankalla kädellä: 2019 tasosta lääkäripalkkioiden leikkaus on n. 51 % (n. 55 milj. euroa v. 2019) ja tutkimuksista ja toimenpiteistä huimat n. 91 % (n. 39,5 milj. euroa v. 2019).

    Ennen esityksen lyttäämistä on hyvä tutustua sen taustoihin.

    Yksityisten palveluiden KELA-korvausten on annettu 30 vuoden ajan näivettyä inflaation ja eri hallitusten säästötoimien myötä. Kovista puolustuspuheenvuoroista huolimatta korvauksia on juustohöylätty myös yksityisiin palveluihin nykyhallitusta suopeammin suhtautuvien hallitusten aikoina. Kaiken tämän seurauksena, kun esimerkiksi vuonna 2000 yksityisen lääkärikäynnin korvaus kattoi 36 % käynnin kustannuksesta, vastasi vuonna 2019 korvaus enää 15 % käynnin kustannuksesta. Nykyisillä käyntihinnoilla on vaikea nähdä, että ohjausvaikutus julkisen jonoista vahvemmin omarahoitteisiin palveluihin on ollut enää pitkään aikaan merkittävä. Tämä on myös toiminut lainsäädäntöuudistuksen suurimpana perusteluna.

    Rajallisten resurssien maailmassa on mielestäni älyllisesti rehellistä, että järjestelmään tehdään nyt mittava muutos – joskin nykyisen julkisen terveydenhuollon kriisin huomioiden mahdollisesti väärän suuntainen. Suuntaa kritisoivat myös esityksestä lausuneet tahot, joiden mielestä korvaustasoa tulisi leikkausten sijaan ”ennemminkin korottaa vastauksena hoitovelkaan”. Riittävän suuruinen korvaus voisi ohjata keskituloisia kustannusvaikuttavasti pois julkisen jonoista ja helpottaa painetta ammattilaisten niskasta mm. koronavuosista ylikuormittuneessa järjestelmässä sekä vähentää esimerkiksi palveluseteleihin liittyvää byrokratiaa. Se voisi myös pienentää kansalaisten ja työnantajien intoa yksityisten sairasvakuutusten hankkimiselle julkisen terveysjärjestelmän rinnalla, jonka pitkälti samat tahot verovaroin kustantavat.

    Mikäli panostuksiin ei ole kuitenkaan ideologisista syistä pokkaa (koska kohdentuu erityisesti ”hyväosaisten palveluihin”) tai niiden ohjausvaikutuksille ei ole riittävää näyttöä, on sinänsä hyvä, että höyläämisen jatkamisen sijaan verovaroille tehdään kategorisempia kohdennuksia ja ollaan valmiita myös leikkaamaan jostain. Rahoille löytyy kyllä käyttöä uusilla hyvinvointialueilla.

    Tulevaisuuden päätöksentekoa varten toivoisin, että sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisessä huomioitaisiin kuitenkin nykyistä vahvemmin ja kiihkottomammin myös yksityisten palveluiden käyttö, joka on keski- ja hyvätuloisten osalta merkittävää mutta tilastoissa piilossa. Ehdotettujen leikkausten myötä sen seuranta vaikeutuu entisestään, kun tilastot nykyisistä korvauslajeista menetetään. Mikäli yhteiskunnan tavoitteena on maksimoida kansalaisten hyvinvointi käytettävissä olevin resurssein, tarvitsemme kokonaiskuvaa siitä, minkälaisia erilaisia palveluja kansalaiset nykyisellään käyttävät ja miten tämä kokonaisuudessaan kustannetaan. Nykysysteemistä tämä tieto hyvin kootusti puuttuu, mikä vaikeuttaa järjestelmän toiminnan arviointia ja vaikuttavaa ohjausta niin alueellisella kuin kansallisella tasolla.

    Kirjoitus on julkaistu alunperin Facebookissa.

  • Henkilöstön työhyvinvointi keskiöön

    Aluevaalien alla on puhuttu paljon henkilöstöpulasta niin hoitohenkilöstön, terveyskeskuslääkärien kuin mielenterveyspuolen ammattilaisten (psykiatrit, psykoterapeutit ym.) osalta. Henkilöstövajaus on todellinen ongelma, joka vaatii moninaisia ratkaisuja pitkän aikavälin koulutusmäärien lisäämisestä lyhyen aikavälin johtamiskulttuurin muuttamiseen ja lisäapujen hakemiseen esim. yksityistä sektoria hyödyntämällä jonojen purussa.

    Se, mikä tilannetta ei ratko, on lainsäädännön tiukentaminen niin hoitajamitoituksen kuin perusterveydenhuollon hoitotakuun osalta. Ei vaikka SDP kuinka näin väittää. Tiukentuva lainsäädäntö puuttuvien osaajien tilanteessa “johtaa katastrofiin” Kaisu Pitkälän ja Pekka Mäntyselän 14.1. HS-mielipidekirjoitusta lainatakseni.

    Mitä sitten voimme aluevaltuustoissa saada aikaan? Itse haluan nostaa työhyvinvoinnin ja työntekijöiden pysyvyyden Länsi-Uudellamaalla yhdeksi keskeisistä aluevaltuuston seuraamista asioista. Korkea henkilöstövaihtuvuus, hakemuksettomat rekrytoinnit ja heikot tulokset niin johdon palautteissa kuin työntekijöiden hyvinvointikyselyissä eivät saa olla hyväksyttäviä alueella, joka on muuten Suomen houkuttelevinta seutua asua ja elää.

    Henkilöstön pitoon tulee myös panostaa. Palkkaharmonisaatio parantaa osan työntekijöiden oloja jo hyvinvointialueiden alkumetreillä mutta sen jälkeenkin on tehtävää. Kokemuksesta ja vastuunkannosta tulee voida palkita ja henkilöstön kouluttautumista tukea – se tukee sekä hoidon vaikuttavuutta että lisää työnantajan houkuttelevuutta nuorille ja pitoa kokeneille konkareille.

    Tarvitsemme lisäksi johtamiskulttuuria, jossa esihenkilöt ovat alaistensa puolella ja työaikajärjestelyissä tullaan ihmistä vastaan. Konkreettisena esimerkkinä palkaton lyhyt vapaa työntekijän toivomassa kohtaa voi säästää veronmaksajalta usean viikon sairaslomakustannukset myöhemmin. Samaan hengenvetoon on todettava, että huonoon johtamiseen meillä ei ole varaa ja siihen on voitava puuttua – tarvittaessa johtajamäärää vähentämällä. Vastuusta maksetaan, joten sitä on myös kannettava, niin toiminnan vaikuttavuudesta kuin omien työntekijöiden hyvinvoinnista ja jaksamisesta.

    Loppuun on pakko korostaa, että tarvitaan myös toimintamallien uudelleenarviointia, teknologian hyödyntämistä sekä työperäistä maahanmuuttoa. Tekijäpulaa on myös soten ulkopuolella.

    Kirjoitus on julkaistu alunperin Facebookissa.