EMMI HAKULINEN

Aluevaaliehdokas 2245, kokoomus, Länsi-Uusimaa

Tag: vaikuttavuus

  • Laaturekisterien vertaiskehittämispäivä – katse tavoitteisiin

    “Ei rakastuta keinoihin vaan tavoitteisiin”, kiteytti Aapo Tahkola THL:n Laaturekisterien vertaiskehittämispäivässä Oulussa.

    Kehittäjänä ja sivutoimisena päätöksentekijänä tätä ei voi mielestäni koskaan muistuttaa itselleen liikaa. Keinot ovat tärkeitä, mutta suunta on vielä tärkeämpi, kun toimintaa kehitetään ja ohjataan. Suunta kun usein puuttuu tai se jätetään epäselväksi, jolloin kehittäminenkin jää epämääräiseksi asioiden edistämiseksi, josta saatetaan “oppia paljon” saamatta kuitenkaan konkreettista muutosta aikaiseksi.

    Omana konkreettisena toiveenani on, että isojen kansansairauksien osalta (aloittaen diabeteksesta) laaturekisterien indikaattorien kehitystä seurataan hyvinvointialueilla tulevaisuudessa poliittista johtoa myöten. Jos LDL-arvot ovat viestinnällisesti väärä formaatti, vältetyt sydän- ja aivoinfarktit euroineen toivottavasti herättelevät myös päättäjiä ennaltaehkäisyn merkitykseen (huomioiden, että siihenkin käytettävät resurssit ovat rajalliset, ja kohdennettava oikein – tietoon pohjautuen ja ammattilaisten toimesta).

    Kiitos THL Laaturekisterit ajatuksia herättävästä päivästä ja kohtaamisista!


    Alkuperäinen kirjoitus julkaistu LinkedInissä.

  • Oppeja Iso-Britannian terveydenhuollon laadun mittaamisesta

    Osallistuin keskiviikkona THL:n vuotuiseen laaturekisterifoorumiin. Osallistujia oli vähemmän paikan päällä kuin kaksi vuotta sitten, mutta ohjelma oli stimuloivaa ja sekä mittaamisesta että johtamisesta kiinnostuneelle erittäin antoisaa.

    Muistivihko täyttyi päivän aikana hyvistä esimerkeistä ja näkökulmista, mutta erityisesti haluan nostaa Bruce Guthrien esityksen, jossa hän avasi Iso-Britannian Quality and Outcomes Frameworkin (QoF) pay-for-performance (P4P) kokemuksia. Muistipaikalle jäi vahva viesti harkinnan tärkeydestä insentiivien käytössä yhdistettynä mittaamiseen. Vain pientä osaa terveydenhuollon kokonaisuudesta on mahdollista mitata (QoF:in arvioidaan mitanneen korkeintaan 15 % yleislääkäreiden vastaanottotoiminnasta), mielekäs mittaaminen on silloinkin vaativaa ja riskeinä on, että insentiivien myötä toiminta ohjautuu pois ei-mitattavista tärkeistä asioista mitattaviin asioihin ja ammattilaisten sisäinen motivaatio kärsii (joka ennen insentiivejä ohjasi tekemistä luonnollisen kehityksen käyrällä).

    Tiivistäen:
    – ”Stop beating professionals with a stick about things you can’t measure”. Ongelmalliseen toimintaan on tärkeää puuttua, mutta ei monia muita samalla rankaisten tai sillä turhaan uhkaillen. Näin suututetaan vain turhaan hyvät tekijät. Jos keppiä halutaan käyttää, sitä on turvallisempaa kohdentaa ylemmälle taholle organisaatiossa.
    – “If you can’t measure it, you can’t manage it” on puppua ja väärin Walter Demingia lainattu. Oikea lainaus on ”It is wrong to suppose that if you can’t measure it, you can’t manage it – a costly myth”.
    – Laadun mittaaminen on itsessään arvokasta. Haastavaksi homma muuttuu, jos mittareita hyödynnetään insentiivimekanismin pohjana.

    Tilaisuudesta jäi paljon sulateltavaa, kun miettii, miten laadun ja vaikuttavuuden mittaamista hyödynnetään tulevaisuudessa. Miten laaditaan relevantteja mittareita ja valjastetaan ammattilaisten sisäinen motivaatio – kehityksen primus motor – käyttöön? Mitä riskejä liittyy lisääntyvään vaatimukseen vaikuttavuustiedon tuottamisesta ja hyödyntämisestä ja miten näitä riskejä voisi taklata?

    Mitä ajatuksia aihe herättää?

    Kirjoitus on julkaistu alunperin LinkedInissä.

  • Liikkumattomuuden trendi tulee kääntää

    Olympiakomitean Petri Keskitalo kiteytti tänään hyvin Vaikuttavuusseura ry:n webinaarissa, miksi lasten ja nuorten liikkumisen lisäämisen tulisi olla kaikkien agendalla kevään eduskuntavaaleissa sekä laajemmin hyvinvointialueilla, kunnissa, kouluissa ja perheissä: “Aikuisilla on vastuu varmistaa, että jokaisella lapsella on mahdollisuus kasvaa terveeksi aikuiseksi.”

    Liikkumattomuuden trendi on nykyisellään hälyttävällä tasolla. UKK-instituutin arvioiden mukaan liikkumattomuuden kustannukset ylittävät nykyisellään yli 3 miljardia vuositasolla. Samalla Move-mittauksista nähdään, että koululaisten fyysinen toimintakyky on huolestuttavalla tasolla. Vielä 4-6-vuotiaat lapset liikkuvat määrällisesti riittävästi (95% vähintään 3h päivässä), mutta kouluun siirryttäessä aktiivisuus vähenee ja päivittäiset askelmäärät tippuvat kunnes lukioiässä ovat alimmillaan ennen vanhuutta (70v+). Tilanne ei ole kestävä tulevaisuuden sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän saati laajemmin yhteiskunnan kantokyvyn kannalta.

    Tilanteen kääntäminen edellyttää panostuksia erityisesti lasten ja nuorten liikuntaan, mutta myös aikuisten liikunnan lisäämiseen kannattaa pyrkiä. Kotoa opittu liikunnallinen elämäntapa kantaa pitkälle (jopa keski-ikään asti), mutta se ei yksinään riitä ja sekin vaatii tukea yhteiskunnan rakenteilta. Pidetäänhän siis liikkumisen asiaa ylhäällä nyt vaalien alla ja vaikuttamistahoillamme, jotta suunta kääntyy johdonmukaisilla toimilla ja nykyiset ja tulevatkin sukupolvet saavat nauttia liikunnan hedelmistä hyvän fyysisen ja psyykkisen toimintakyvyn muodossa, hyvinvointina.


    Kirjoitus on alunperin julkaistu LinkedInissä.

  • KELA-korvauksia leikataan – mitä ajatella?

    Hallitus esittää eduskunnalle yksityisten terveyspalveluiden KELA-korvauksiin n. 64 miljoonan euron leikkauksia, jotka kohdentuvat erityisesti lääkäripalkkioihin (28 milj. euroa) ja tutkimuksen ja hoidon kustannuksiin (36 milj. euroa). Fysioterapiaa tai muiden kuin psykiatrin, hammaslääkärin tai suu- ja leukakirurgin määräämiä tutkimuksia ja toimenpiteitä ei enää tueta jatkossa. Yleis- ja erikoislääkärikäyntien osalta siirrytään tasasuuruiseen yleistaksaan pois lukien psykiatrien ja erikoishammaslääkärien käynnit, joilta maksetaan jatkossakin erikoistaksan mukainen korvaus. Käytännössä jäljelle jää fokus suunterveydenhuoltoon ja mielenterveyspalveluihin, mutta muita korvauksia leikataan rankalla kädellä: 2019 tasosta lääkäripalkkioiden leikkaus on n. 51 % (n. 55 milj. euroa v. 2019) ja tutkimuksista ja toimenpiteistä huimat n. 91 % (n. 39,5 milj. euroa v. 2019).

    Ennen esityksen lyttäämistä on hyvä tutustua sen taustoihin.

    Yksityisten palveluiden KELA-korvausten on annettu 30 vuoden ajan näivettyä inflaation ja eri hallitusten säästötoimien myötä. Kovista puolustuspuheenvuoroista huolimatta korvauksia on juustohöylätty myös yksityisiin palveluihin nykyhallitusta suopeammin suhtautuvien hallitusten aikoina. Kaiken tämän seurauksena, kun esimerkiksi vuonna 2000 yksityisen lääkärikäynnin korvaus kattoi 36 % käynnin kustannuksesta, vastasi vuonna 2019 korvaus enää 15 % käynnin kustannuksesta. Nykyisillä käyntihinnoilla on vaikea nähdä, että ohjausvaikutus julkisen jonoista vahvemmin omarahoitteisiin palveluihin on ollut enää pitkään aikaan merkittävä. Tämä on myös toiminut lainsäädäntöuudistuksen suurimpana perusteluna.

    Rajallisten resurssien maailmassa on mielestäni älyllisesti rehellistä, että järjestelmään tehdään nyt mittava muutos – joskin nykyisen julkisen terveydenhuollon kriisin huomioiden mahdollisesti väärän suuntainen. Suuntaa kritisoivat myös esityksestä lausuneet tahot, joiden mielestä korvaustasoa tulisi leikkausten sijaan ”ennemminkin korottaa vastauksena hoitovelkaan”. Riittävän suuruinen korvaus voisi ohjata keskituloisia kustannusvaikuttavasti pois julkisen jonoista ja helpottaa painetta ammattilaisten niskasta mm. koronavuosista ylikuormittuneessa järjestelmässä sekä vähentää esimerkiksi palveluseteleihin liittyvää byrokratiaa. Se voisi myös pienentää kansalaisten ja työnantajien intoa yksityisten sairasvakuutusten hankkimiselle julkisen terveysjärjestelmän rinnalla, jonka pitkälti samat tahot verovaroin kustantavat.

    Mikäli panostuksiin ei ole kuitenkaan ideologisista syistä pokkaa (koska kohdentuu erityisesti ”hyväosaisten palveluihin”) tai niiden ohjausvaikutuksille ei ole riittävää näyttöä, on sinänsä hyvä, että höyläämisen jatkamisen sijaan verovaroille tehdään kategorisempia kohdennuksia ja ollaan valmiita myös leikkaamaan jostain. Rahoille löytyy kyllä käyttöä uusilla hyvinvointialueilla.

    Tulevaisuuden päätöksentekoa varten toivoisin, että sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisessä huomioitaisiin kuitenkin nykyistä vahvemmin ja kiihkottomammin myös yksityisten palveluiden käyttö, joka on keski- ja hyvätuloisten osalta merkittävää mutta tilastoissa piilossa. Ehdotettujen leikkausten myötä sen seuranta vaikeutuu entisestään, kun tilastot nykyisistä korvauslajeista menetetään. Mikäli yhteiskunnan tavoitteena on maksimoida kansalaisten hyvinvointi käytettävissä olevin resurssein, tarvitsemme kokonaiskuvaa siitä, minkälaisia erilaisia palveluja kansalaiset nykyisellään käyttävät ja miten tämä kokonaisuudessaan kustannetaan. Nykysysteemistä tämä tieto hyvin kootusti puuttuu, mikä vaikeuttaa järjestelmän toiminnan arviointia ja vaikuttavaa ohjausta niin alueellisella kuin kansallisella tasolla.

    Kirjoitus on julkaistu alunperin Facebookissa.

  • Perusterveydenhuollon hoitoonpääsylle kyllä – hoitotakuulle ei

    Perusterveydenhuollon hoitoonpääsy on vaalien kuuma peruna. Kaikki ehdokkaat lienevät samaa mieltä siitä, että hoitoon on päästävä, kun hoitoa tarvitsee. Erot nousevat esiin, kun arvioidaan, kuinka nopeasti ja millä perustein.

    Oma näkemykseni on, että julkisella puolella arvion hoidontarpeesta ja sen kiireellisyydestä pitäisi tulla ammattilaiselta asiakasta ja tarvittaessa omaisia kuullen. Perusterveydenhuollon jonoja on syytä lyhentää esim. Länsi-Uudellamaalla, jossa ns. T3-aika eli kolmas vapaa kiireetön aika lääkärille oli esim. monilla Espoon terveysasemilla vuonna 2021 90 päivän odotuksen päässä. Tämä on pitkä aika odottaa mietityttävän, lääkärin arviota vaativan vaivan kanssa.

    Tavoitteen asetanta tulee kuitenkin miettiä kuntoon. Jonoja ei ole tarve nollata eikä edelleenkään kaikkien vaivojen kanssa ole tarve nähdä lääkäriä. Kummankaan tavoittelu ei ole vaikuttavaa yhteisten voimavarojen käyttöä. Myös perusterveydenhuollon 7 päivän kiireettömän hoidon hoitotakuuta tulisi mielestäni tarkastella kriittisesti.

    Hoitotakuun ideana on, että hoidon tarpeen arvion jälkeen hoitoon pääsee 7 päivän sisällä – riippumatta siitä vaatiiko hoidon kiireellisyys lääkärikäyntiä juuri viikon sisällä. Kaikki potilaat eivät tätä tarvitse. Osa on aidosti kiireettömiä, mutta heidät tulisi kuitenkin jossain kohtaa lääkärin tavata. Laki vaatisi näiden potilaiden priorisoimista ajanvarauksessa, jonka tehtävänä on myös pitää huoli, että jo käynnistetyt hoidot saatetaan maaliin, kroonikoiden kontrollit hoidetaan ajallaan eivätkä käynnissä olevat hoidot pitkity. Pahimmillaan pelkään, että hyvää tarkoittava laki sitoo ammattilaisten käsiä ja johtaa sakkaavan järjestelmän osaoptimoitiin: priorisoidaan jonoja ja hoitojen aloittamista hoidettujen potilaiden sijaan. (Kertaluokkaa pahemmassa tilanteessa karsitaan vielä hoidontarpeen arviosta resurssia, jottei hoitoa odottavia pääse kertymään.)

    Käynnissä olevassa, massiivisessa uudistuksessa toivoisin lainsäätäjiltä hoitoonpääsyn kohdalla malttia. Kun kädessä on vasara, moni asia näyttää naulalta. Lainsäädännön tulisi kuitenkin olla viimeisiä keinoja ratkaista aidosti monimutkaista ongelmaa. Laki ei kannusta oikeaan suuntaan vaan potkii siihen kirjattuun suuntaan.

    Hoitoonpääsyä voidaan ja tulee kuitenkin kehittää. Ratkaisuja onneksi myös löytyy ja niitä on implementoitu hyvin tuloksin yksityisellä sektorilla, YTHS:llä ja julkisella puolella ympäri Suomea. Esimerkiksi sähköisillä palvelukanavilla ja ratkaisuilla voimme nopeuttaa helppojen potilastapausten hoitoa ja rauhoittaa ammattilaisten työtä. Hoidon jatkuvuutta parantamalla esim. omahoitajamallilla tai hammaslääkärien vaihtuvuutta vähentämällä voimme taas vähentää turhia palvelukäyntejä ja tehostaa ajankäyttöä, kun potilaan tilanne ja hoitosuunnitelma on jo ammattilaiselle tuttu. Yksityisiä toimijoita tulee myös hyödyntää jonojen purussa erityisesti nyt pian kahden koronavuoden jälkeen. Emme voi vain lisätä vaatimuksia ja jatkuvasti vaatia terveydenhuollon työntekijöitämme venymään.

    Jonoja on lyhennettävä tekemällä asioita fiksummin tai tarvittaessa hankkimalla apuja. Samalla ammattilaisille tulee kuitenkin jättää eväitä arkityönsä priorisointiin. Siksi ratkaisut, ei lainsäädäntö, edellä hoitoonpääsyn kohdalla.

    Kirjoitus on julkaistu alunperin Facebookissa.

  • Fokus olennaiseen eli paljon palveluita tarvitseviin

    Aluevaaleihin on enää vajaa kuukausi. On korkea aika siirtää keskusteluissa fokus jonoista olennaiseen.

    Vuositasolla n. 10% väestöstä kohdentuu n. 80% julkisista sote-menoista. Tähän joukkoon kuuluu mm. vanhuspalvelujen asiakkaita, valtaosa sosiaalipalvelujen muista asiakasryhmistä, monisairaita, kroonikoita ja kalliita somaattisia sairauksia sairastavia mutta myös yksittäisenä vuonna paljon palveluita käyttäviä kuten synnyttäjiä ja äkillisesti sairastuneita. Muu väestö käyttää keskimäärin vain yhtä palvelua vuodessa ja sitäkin yleensä terveydenhuollon puolella (huom! osa ei siis tarvitse julkisia sote-palveluja yksittäisenä vuonna ollenkaan – hyvä heille).

    Jos juutumme poliitikkoina vaatimaan nopeaa hoitoonpääsyä isolle enemmistölle, jonka hoidon tarve on vähäinen ja kiireetön, päädymme vain paisuttamaan julkisia sote-menoja entisestään. Keskittymällä taas paljon palveluita käyttävien tilanteiden ratkomiseen yli sektorirajojen ja siihen, ettei tähän ryhmään päädytä turhaan tai turhan aikaisin, toimimme järjestelmätasolla vaikuttavasti.

    Kuka tahansa meistä voi olla paljon palveluita tarvitseva yksittäisenä vuonna tai elämäntilanteen muuttuessa. Kun näin käy tai on jo käynyt, palveluiden on pelattava saumattomasti yhteen, jotta saamme oikeaa palvelua ja ongelmamme eivät paisu.

    Ratkaisuna tarvitsemme toimivia palvelupolkuja ja -verkkoja. Tiedon pitää liikkua toimijoiden välillä ja ratkaisuja tulee hakea joustavasti sekä olemassaolevaa palvelutarjoamaa että muita mahdollisia yksilölle relevantteja ratkaisuja hyödyntäen. Käytännössä tämä vaatii esim.

    – ammattilaisia, joilla on pääsy sekä sosiaali- että terveyspuolen tietojärjestelmiin,

    – ammattilaisia, jotka tuntevat julkisen palveluvalikoiman omaa sektoriaan laajemmin,

    – tietoa sekä ammattilaisille että palvelun käyttäjille palveluista ja palveluntarjoajista yksityisellä ja kolmannella sektorilla sekä

    – joustavuutta ratkoa uusia esiin tulevia tilanteita myös uusin keinoin yhdessä yksilön ja tämän omaisten kanssa.

    Paremmalla koordinoinnilla ja tiedonkululla voidaan saavuttaa sekä kustannusvaikuttavuutta että siirtää vastuuta mahdollisesti valtavista kokonaisuuksista yksilöltä ja omaisilta ammattilaisille. Samalla vapautamme heidän voimavarojaan muuhun merkitykselliseen ja mahdollisesti myös tuottavaan toimintaan.


    Kirjoitus on julkaistu alunperin Facebookissa.